Hei taas!
Aioin kirjottaa STS:n viikonlopusta lähiaikoina, joten tässäpä vähän päivitystä parista mahtavasta päivästä. Olin siis pitemmällä reissulla Etelä-Suomessa vapun tienoilla ja matkani huipentui lauantaista sunnuntaihin kestävään STS Orientation weekendiin eli STS vaihto-oppilasvalmennus viikonloppuun, joka järjestettiin Vierumäen urheiluopistolla. Meille vaihtareille viikonloppu oli tarkoitettu kahdeksi päiväksi, vanhemmille luento oli vain sunnuntaina. Lähes kaikki STS:n kautta vaihtoon lähtevät olivat paikalla, sillä viikonloppu oli pakollinen mikäli välttävää estettä ei ollut. Todellakin kannatti lähteä Lapista asti sinne, sillä nyt kaikki mieltä askarruttavat kysymykset ovat saaneet vastauksen ja olo ensi vuoden suhteen on varmempi.
Ilosena Jonnan kans:) |
Lauantai aamuna ajelimme Jonnan luota Kouvolasta Vierumäelle ja olimme paikalla ensimmäisten joukossa. Saimme STS:n keltaiset paidat, reput ja kassit, joissa sisällä oli STS juttuja. Lisäksi rintaan kiinnitettiin nimilappu oman kohdemaan taustalla. Luento alkoi kymmeneltä ja paikalla oli arviolta hieman alle 200 nuorta, kohteena 15 eri maata. Eniten meitä oli lähdössä jenkkeihin, mikä tuskin tuli yllätyksenä kenellekkään. Muita maita olivat mm. Australia, Uusi-Seelanti, sekä Brasilia ja Ecuador. STS:n työntekijöiden ja entisiten vaihto-oppilaiden, eli reppien lisäksi Vierumäellä oli Englannista ja USA:sta tulleet Host-mommyt, jotka toimivat myös paikallisissa järjestöissään. Inffoa tuli monipuolisesti vaihtarivuoteen liittyvistä asioista ja paljon jäi mieleen. Lounalla aterioimme Scandicin ravintolassa, sillä luennot olivat Scandicin tiloissa. Lounaan jälkeen inffotilaisuus jatkui ja välillä jakauduttiin maittain eri ryhmiin keskustelemaan. Samassa elämäntilanteessa oleviin ihmisiin oli helppo ja mahtava tutustua.
Lapin vaihtarit Emmi ja mie |
Illalla syötiin uudestaan, majoituttiin mökkeihin, rivareihin ja huoneistoihin ja vietettiin rento ilta vetämällä Talent-kilpailuun esityksiä reppiryhmittäin. Sunnuntaina aamu starttasi aamiaisella ja tavaroiden pakkailulla. Sen jälkeen mentiinkin Vierumäki areenalle tekemään erillaisia harjotuksia vaihtovuoteen liittyen. Eli jakauduttiin uusiin ryhmiin joissa kierrettiin pisteitä. Pisteillä piti mm. tehdä lyhyt musikaali luokkatilanteesta ja pantomiimi host-perhe tilanteesta. Lopuksi harjoteltiin laulamaan Haloo Helsingin biisi Maailman toisella puolen ja esitettiin se vanhemmille, jotka oli ollu samantapasessa valmennus kuuntelussa kun me lauantaina.
Kuva STS-vaihto-opiilaiden Facebooksivulta :) |
Katso vuoden 2012 valmennusviikonlopun video TÄSTÄ.