10 days before Christmas

Moikka kaikki ihanat suomalaistontut!

 

Täältä parinkymmenen viiden asteen lämmöstä kirjottelen kymmenen päivää ennen joulua vähän kuulumisia. Oikeastaan aikaeron huomioon ottaen Suomen jouluun on enää yhdeksän päivää. Hups, siis kahdeksan. Täällä joulua vietetään nimittäin 25.12, jolloin lahjat avataan aamulla. Tarinan mukaan joulupukki on käynyt tuputtamassa yöllä lahjat savupiipusta tai piipahtanut sisällä syömässä kuusen alle jätetyt keksit ja samalla jättänyt kilteille lapsille lahjoja heidän nukkuessa. Joulu on Yhdysvalloissa isompi juhla kuin Suomessa. Kaupat ovat olleet pullollaan kaikkea jouluun liittyvää lokakuusta alkaen. Mitä lähempänä joulua ollaan, sitä enemmän kaikkialla on tungosta.

Teksas tonttulakki!

Täällä arki rullaa samaan malliin kuin ennenkin. Hauskimmat hetket eletään teatteri ja tanssitunneilla. Joulun alla on tullut syötyä tosi paljon kaikkea epäterveellistä, kiireessä tulee napattua mäkkäristä jotain tai tilattua pitsaa. Muistan, kuinka vaihtovuoteni alussa minua ällötti päivittäinen roskaruoan syönti, mutta niin kauhealta kuin se kuulostaakin, olen sopeutunut täydellisesti. Normaalina päivänä syön kolmesti päivässä, mihin oli vaikea tottua. Aamulla leivos tai makumaito nautitaan energia pommina koulumatkalla, kouluruokana toimii voileipä ja illallisena syömme usein pitsaa, burgereita, pastaa tai meksikolaista. Rakastan maistaa kaikkea uutta. Saattaa siis olla, että kun saavun Suomeen lopputulos näyttää enemmän hipolta kuin ihmiseltä.. Yksi hyvä puoli tästäkin on pakko löytää. Arvaatteko? Uusien, sopivien vaatteiden shoppailu tottakai! Amerikka on shoppailijan unelma maa, sillä täältä voit löytää kohtuu hinnalla vaatteita laidasta laitaan. Viime viikolla kävimme siskoni Brooklynnin kanssa kauppakeskuksessa katselemassa joululahjoja. Emme kuitenkaan ostaneet itsellemme mitään, sillä odotamme kovasti joulun jälkeisiä aleja. Kuulemani mukaan vuoden vaihde on parasta alejen aikaa, sillä kaikki vuoden 2014 vaatteet halutaan poistaa myynnistä.

 

Dollarin burgeri

Amanda ja Ysenia teatteritunnilla

Amandan askartelema teatteri maski

Espanja 1-kurssin opiskelijat

Matkalla kauppakeskukseen

Lempi kauppa Forever 21

Perjantaina meillä oli tanssi ryhmien kanssa Winter show eli talvinäytös. Mukana oli yli 300 tanssijaa eri tasoilta. Itse olen tasolla 3, mikä on koulun aikana otettavista tanssitunneista ylin taso. Verrattuna muihin tanssi tunteihin oma tuntini, Advance single Dance on astetta vaikeampi. Tämä tarkoittaa treenausta. Rehellisesti sanottuna olen kuluttanut tanssitunnilla saatuihin läksyihin enemmän aikaa, kuin minkään muun aineen kotitehtäviin. Muissa aineissa ei käy köpelösti jos läksyt jättää tekemättä, mutta tanssi tunnilla kukaan ei halua olla syypää siihen, että valmentajamme pistää meidät punnertamaan. Ryhmässäni on 26 tanssijaa, joista kaikki ovat tyttöjä. Koulumme tarjoaa tunteja myös pojille ja pari tanssille. Host siskoni Miranda käy paribaletti tunteja. Itselläni valinta ottaa yksintanssi oli itsestään selvyys, sillä aiempaa kokemusta pari tanssista ei ollut. Yllätyksenä minulle tuli, että opinto ohjaajani pisti minut ylemmälle tanssitasolle, sillä edelleen koen kuuluvani alemmille tasoille. Minua on kuitenkin lohdutettu sillä, että lähes jokainen tummaihoinen osaa tanssia syntymästään lähtien, sillä heidän geenit, sekä kulttuuri saavat aikaan loistavia tanssijoita. Olen ajatellut tanssin todella hyvänä kokemuksena jatkoa varten, sekä ilmaisena harrastuksena. Se on jotain mistä saan haastetta elämään, esiintymiskokemusta, sekä onnistumisen iloa. Teimme tanssi ryhmien kanssa yhtenäisen show'n, johon jokainen ryhmä loi oman maansa. Katsojat pääsivät vierailemaan eri maissa tanssien kautta, kulttuuria symboloimaan ostimme asut. Meidän ryhmämme teki Bollywyyd-aiheisen tanssin, eli maanamme toimi Intia. Oli mahtava kokemus olla osana showta ja kuulla jälkeenpäin hyviä kommentteja.

 

Tällä viikolla koulussamme on finaali testit. Koko syksyn aikana opiskellut asiat pakataan yhteen koeviikoon. Kokeet sisältävät 60-70 monivalinta kysymystä ja aikaa kokeen tekemiseen on kaksi tuntia. En koe tätä viikkoa stressaavana henkilökohtaisesti, sillä aion tehdä parhaani ja se riittää. Koko viikon pääsemme koulusta kotiin kello yksi, ihan niinkuin esikoulussa. En malta odottaa joululomaa, enää neljä päivää! Ahertakaa ihmiset kovasti, tehkää parhaanne, mutta älkää ajako itseänne piippuun asti.

Anju

 

 

 

 

November

Tämä marraskuu meni ehdottomasti täällä vietetyistä kuukausista nopeiten. Varmaan siihen vaikutti eniten pysyminen aktiivisena ja se, että olen sopeutunut tänne. Tuntuu niin hullulta, että tämä oli jo neljäs kuukausi Yhdysvalloissa. En voi millään sisäistää, ettei tämä olekaan pitkitetty loma, vaan kokonaan toinen elämä. Viikonloput tässä kuussa ovat olleet täynnä tekemistä, niinkuin aina ennenkin. Jos joku ihmettelee, miksen halua rauhoittua edes päiväksi, niin vastaus kuuluu näin: Minulle on annettu ainoastaan yksi vuosi Jenkeissä ja haluan elää sen täysillä. Uskon, että on parempi tehdä kaikkea vielä kun voi ja on mahdollista. En halua katua Suomessa mitään tekemättömiä asioita tältä vuodelta, joten paras ratkaisu on tehdä kaikkea niin paljon kuin pystyy.

 

Ensimmäisenä viikonloppuna menimme shoppailemaan ystäväni Ysenian kanssa. Rakastan etsiä parhaimpia aleja, varsinkin kun hinnat voivat olla alle viisi euroa per vaate. Amerikkalaiset harrastaa pue-kerran-heitä-pois-kulttuuria, joten iso osa vaatteista on halpoja. Yleensä kyseiset vaatteet eivät takaa laatua. Ämmin parsimistaitoja on kieltämättä hieman ikävä, miksiköhän ne eivät ole periytyneet minulle? No, omapahan enemmän vaatteita takasin kotiin vietäväksi (jos niihin vielä vuoden lopussa mahtuu). Shoppailun lisäksi autoimme host-isoäitiäni keittiöremontista. Tunnen oloni mummolahetkinä aivan niinkuin olisin Kemissä, missä isäni äiti paistaa parhaimmat letut. Tai kotona Kurtakossa, missä ämmi paistaa ihania lättyjä, vohveleita tai köyhiäritareita. Täällä lättyjen sijasta tarjoillaan pannukakkuja siirapilla. Hyvää on, mutta välillä kaipaan suomalaisia lättyjä. Voisihan niitä tehdä itsekin, mutta pikkuveljeni Pauluksen kanssa ollaan todettu se aina, että kyllä ne mummot ja ämmit osaa paremmin. Köyhiä ritareita olen tehnyt kerran host perheessäni ja lopputuloksena olin ainoa, joka päätyi niitä syömään, hahah.

 

Paketti Suomesta ♥

Seuraava viikonloppu meni host-perheeni tuttavaperheen kanssa. Perjantaina ajoimme pikaruokaravintola Sonicciin, missä istumapaikkana toimii oma auto. Ideana oli parkkeerata auto parkkipaikalla sijaitseviin "pöytiin" ja odottaa ulkoa palvelua tarjoilijoita. Ruoka syödään siis autossa, jonne tarjoilija tuo tilauksen. Se oli hauskaa, jotenkin sai tuntumaan illan kaupunginvaloissa ajelun pitkältä road tripiltä. Tuntuu hullulta kirjoittaa, että olen tottunut syömään roskaruokaa päivittäin, niin surullista kuin se onkin. Kuka nyt ei rakastaisin pitsaa ja mäkkiruokaa? Välillä alkaa kyllästyttämään ja maistumaan puulta. Silloin ahmin kaupasta kärryyn salaattia, hedelmiä ja vihanneksia. Suomesta lähetetyt ruisleivät tekevät hyvän olon vatsaan, mutta halpa pizza saa palaamaan luokseen. Kaveri perheemme tyttö, Essence on saman ikäinen kuin minä, joten yhden illan hänen, pikkusiskoni Mirandan, sekä kaverimme Jhonathanin kanssa pelipaikassa Dave&Buster's (klikkaa!) Illan jälkeen oleilimme meillä kotona. Sunnuntaina nautimme perhepäivällisen meksikolaisessa ravintolassa. Rakastan meksikolaista ruokaa, vaikka kaikki tuntuu todella tuliselta!
Viime viikonloppuna menimme katsomaan Nälkäpelin kolmannen osan elokuvateatteriin. Rovaniemen Finnkino jää kakkoseksi, kun yhdessä elokuvateatterissa on neljäkymmentä näytös salia ja liput maksavat vain muutaman euron. Olen useasti ihmetellyt ääneen, miten täällä jotkin asiat ovat super halpoja. Host isäni kertoi, että palkka on useilla aloilla pienempi kuin Suomessa. Parempi meille suomalaisille, sillä useasti tuntuu, että jään niin sanotusti voitolle. Nälkäpeli 3 ei ollut mielestäni parempi kuin edelliset, mutta hyvä kuitenkin. Sunnuntaina kävimme siskoni kanssa ostamassa joulukoristeita Targetista. Yllätyksenä tuli, että jouluvalot omaan huoneeseen sai viidellä dollarilla (noin neljällä eurolla). Koristelimme huoneemme jouluisaksi ripustelemalla valoja, sekä rusetteja ympäri seiniä. Toista seinää koristaa myös äitin Suomesta lähettämät kuvat suomalaisista kavereista. Ikävän sattuessa katselen kuvia ja hymyilen koetuilla hetkille heidän kanssaan. Enää kuusi kuukautta ja sitten taas nähdään!

 

 Kahden viikon arkipäivät kuljimme teatteri ryhmän kanssa koulunjälkeisissä tapaamisissa. Tutustuin uusiin, loistaviin ihmisiin ja yhdessä teimme unohtumattoman show'n nimeltään "Be careful who you call crazy" (ole varovainen ketä kutsut hulluksi). Ensimmäinen rooli englanniksi jännitti, sillä ihmiset jotka tulivat katsomaan meitä, maksoivat lipustaan. Koska otan koulutuntina teatteria, olin päässyt lavalle jo aiemminkin, mutta en noin ison yleisön edessä. Vatsanpohja täyttyi perhosista ja jännitys oli kova, mutta onneksi se puolittui ryhmässä. Kaikki samassa tilanteessa, tsemppaamassa toisia. Hyvin kuitenkin meni ja saimme isot aplodit. Mikään ei voita sitä tunnetta, kuin helpotus siitä, että nyt se on ohi. Samalla tuntui kuitenkin haikealta, sillä jäisin kaipaamaan ihmisiä teatteriporukastamme.

Fiilikset teatteriharjoitusten loppuessa

 

 

 

Marraskuun viimeisellä viikolla vietimme kiitospäivälomaa. Kiitos päivä (klikkaa!) on perheelle omistettu vapaa päivä töistä ja koulusta. Tarkoituksena on miettiä, mistä kaikesta on kiitollinen ja kunnioittaa sitä. Iso osa kiitospäivää on ruoka, jota on lupa syödä kunnolla. Pöytä oli pullollaan herkkuja, joita nautimme host-perheeni, host-isoäitini, host-setäni, sekä host-serkkujeni kanssa. Jokainen osallistui ruoan laittoon, onni syntyy yhteisistä tekemisistä. Serkkujeni kanssa minä ja pikkusiskoni Miranda heittelimme jenkkifutispalloa, pelasimme sulkapalloa, lautapelejä, sekä Xboxia. Itse kiitospäivä oli torstaina, mutta sen jälkeinen perjantai oli myös vapaa. Sitä kutsutaan nimellä Black Friday (klikkaa!). Black Friday (musta perjantai) on päivä shoppailulle ja alennuksille. Hinnat ovat pienimmillään ennen joulua tuona päivänä ja jonot kaupasta kauppaan jatkuvat kauppakeskuksien ulkopuolelle asti. Perjantaina haimme myös joulukuusen valtavasta kuusihallista. Oli niin hassua mennä ostamaan kuusi, kun kotona sen on tottunut hakemaan omasta metsästä. Viikonloppuna menimme rullaluistelemaan serkkujeni kanssa skeittausrinkiin, oli hauskaa!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä. En voi uskoa todeksi jouluvalojen määrää: ihan minne tahansa menenkin, joulu on kaikkialla. Kuten varmasti tiedätte, jenkit tekevät joulusta valtavan juhlan, joten materiaa siihen liittyen on kaupat pullollaan. Muistakaa, että tontut kurkkii ja olkaa kilttinä jos haluatte pukilta lahjoja! Anju