Christmas

Vuoden 2014 joulu oli kaikista viettämistäni jouluista suurin. Amerikkalaisille se on varmasti myös yksi suurimmista juhlavuoden pyhistä. Kerroinkin jo aiemmassa postauksessa vähän siitä, kuinka valtava määrä kaupoissa on ylimääräistä roinaa. Joulu tarkoittaa ihan järjetöntä määrää lahjoja, koristeita, musiikkia ja ruokaa. Ollaan saatu nautiskella myös suomalaisia Karl Fazerin konvehteja kun niitä lähettelitte sieltä. Anteeksi kaikille jotka jäi ilman pakettia multa tänä jouluna. Muistuttakaa mua jos haluatte korvauksen tuliaisissa. Joululomaa meille on annettu kaksi kokonaista viikkoa, mikä on hyvä aika levätä ja kerätä energiaa ensi vuoden koitoksiin. Tulossa on viisi kuukautta englanninkielistä koulua, ennen kuin voin jättää heipat rakkaalle toiselle kodilleni. Olen super innoissani tästä vuodesta ja mitä kaikkea hauskaa se tuo vielä tullessaan. Lisäksi en malta odottaa miltä englanninkieleni kuulostaa tulevien kuukausien jälkeen.

Host-perhe antoi minullekin oman joulusukan

Joulu muutti Starbucksin mukit punaisiksi

Chai Latte on uusi lemppari!

Ennen joulua kävimme tekemässä pakollisia joulu ostoksia muutamaan kertaan. Rakastan kierrellä kauppoja minne ikinä menemmekin. Päädyin ostamaan joululahjat host-perheen jäsenille, sekä host-serkkuperheelleni ja host-isoäidilleni. Myös pari kaveria sai koulussa pienet muistamiset. Yllätyin älyttömästi saamieni lahjojen määrästä, sillä en ole saanut sellaista kasaa paketteja sitten joulun 2006. Niinhän ne sanoo, että mitä isommaksi kasvat, sitä vähemmän paketteja on, mutta arvokkuus nousee. Tämän joulun top lahjat olivat hopea rannekoru, sekä kaulakoru host-perheeltäni. Rannekorun on kaiverrettu pieni teksti, jossa lukee Family (suom.perhe) ja kaulakorussani on enkeli. Tähän host isäni kertoi hauskan selityksen, joka kuulema on, koska olen oikea enkeli tytär. On hienoa, kuinka nopeasti uudesta isäntäperheestäni tuli minulle valtavan läheinen. En olisi ikinä uskonut, että voisin kutsua tätä paikkaa kodiksi, mutta niin siinä kuitenkin kävi. Kirjoitin antamieni joulupakettien mukaan kirjeet, joissa kerroin miten kiitollinen olen tämän perheen jäseninä ja sain host-äitini ja host-mummoni kyyneliin. Nuita hetkiä tästä joulusta en tule unohtamaan ikinä.

 

Rakkaudesta Teksasin ilmastoon, yli 20 astetta

  

 

Jouluaattona kuuntelimme lakkaamatta joulumusiikkia. Oli vähän ikävä suomenkielisiä joululauluja, joten halusin kuunnella niitä salaa omassa huoneessani kuulokkeista. Ämmini kotikylästä, Vaattojärvestä kotoisin oleva Suvi Teräsniska laulaa koskettavasti kappaleen Mummo ja se saa minut kaipaamaan satojen kynttilöiden loisteessa valaistuvaa Kurtakon raittia. Skypetimme perheeni kanssa ja sanoimme hyvät joulut hyvissä tunnelmissa, vaikka olikin ehkä hitusen haikeaa kun joulu vietettiin tänä vuonna erossa. Skypen jälkeen valmistauduimme aatto illalliselle. Illallinen syötiin host-isoäitini luona hänen lastensa ja heidän perheidensä kanssa. Sain myös tavata ensimmäistä kertaa isoäitini siskon ja hänen miehensä. Ruokapöydässä vitsaillaan, kuinka vahva tämä suku on, sillä tuo mies kykenee kävelemään ilman apua, vaikka menettikään toisen jalkansa moottoripyöräonnettomuudessa pari vuotta sitten. Ruokapöydän antimena on lasagnea, ranskanleipää ja salaattia, sekä jälkiruokana erilaisia keksejä.

 

Nuorempi Host-serkkuni

Vanhempi host-serkkuni

Jouluateria

 

Joulupäivänä heräsimme avaamaan lahjoja kuusen alta. Oli jännittävää odottaa pakettien repimistä yön yli. Avattuamme paketit kotona, menimme mummolaan avaamaan lisää kääröjä. Valmistimme yhdessä joulupäivän illallisen kalkkunoineen ja kinkkuineen. Tämä ateria muistutti huomattavasti Suomessa aattoiltana nautittua ateriaa. Joulu oli ihana ja unohtumaton, yksi huippu kokemuksista koko vuoden aikana. Eikä toki unohdeta uutta vuotta, josta tulee postausta myöhemmin! Olen super jäljessä näitten postausteni kanssa, mutta yritän kirjoittaa pian kun loydän taas aikaa.

Uudet rannekorut  siskolleni ja minulle



Onnellinen uuden fillarin omistaja

"Anjulle, meidan enkelillemme" -Host-isani

Joulun aikaan olen kaivannut paljon Suomea. Te kaikki rakkaat siellä jotka luette tätä, te, joille en ole puhunut ehkä kuukauteen ja ne, joitten kanssa viimeiset kuulumiset vaihdettiin puoli vuotta sitten, olette niin tärkeitä. Osa teistä lähetti ihania paketteja ja kirjeitä mulle jouluksi ja synttäreiksi, niitä on ollut aivan huippua lukea. Te annatte mulle semmosen tunteen, että kotona mulla on aina paikka. Ettekä ole minua unohtaneet, mikä saa minut hymyilemään, kun ajattelen Suomeen paluuta ensi kesänä. Täällä lätäkön toisella puolella olen oppinut arvostamaan omia juuria, Lapin pienuutta ja yhteisöllisyyttä. Suomalaiset ovat aitoa kansaa ja ihmisiin voi helpommin luottaa. Yhtenä talvisena joululoman iltana makasin makuuhuoneeni lattialla ja katselin jouluvalojen heijastimia valokuvia. Valokuva toisensa jälkeen roikkuu pyykkipojan varassa narulla, joka tanssii ympäri seinääni. Noissa kuvissa on kymmeniä lämpimiä hymyjä kylmästä Suomesta. Otan kynän käteen ja etsin laatikostostani päiväkirjan, jonka sain tädiltäni ennen lähtöä. Kannessa lukee "Unelma" ja sisälle olen kirjoittanut parhaimmista herkistäni Amerikassa. Ensimmäisillä sivuilla kerron, kuinka pienellä paikkakunnalla asuminen on ahdistaa minua ja haluan isompiin piireihin. Nyt olen täällä, jenkkien neljänneksi suurimmassa kaupungissa, elämässä haaveitteni vuotta. Olen saanut nähdä ja kokea jo paljon, vieläkin on matkaa jäljellä viisi upeaa kuukautta. Lähes puolet teistä lukijoista, jotka minut tunnette, kerroitte pelkäävänne, että haluan jäädä tänne lopullisesti. Näin luulin itsekin, enkä vieläkään pidä mahdotomana vaihtoehtoa, että palaisin asumaan Yhdysvaltoihin vielä jonakin päivänä, jos siihen tulisi mahdollisuus. En ole kuitenkaan ikinä aiemmin arvostanut kotikylääni Kurtakkoa tai Pohjois-Suomea ylipäätään niin paljon kuin nyt. Sitä sanotaan, että ihminen haluaa sitä, mitä hänellä ei ole. Halusin pakoon kaikkea. Mulla on aina ollut tietynlainen sisäinen palo nähdä maailmaa ja kokea niin paljon kuin kerkiää. Yllättykää siis tästä pätkästä, jonka kirjoitin päiväkirjaani:

"Suomessa elettyjä hetkiä ei arvostanut

silloin, kuin niitä eli

Nyt ne kulkevat nimellä "muistot" päässäni

Mitä kauemmin olen poissa kotoa,

sitä tärkeimmiltä nuo ajat tuntuvat

Minun oli otettava lentokone meren yli 

 ja elettävä puolen vuoden päivät

ennen kuin nuori mieleni ymmärsi

Että elämässäni Suomessa ei ole mitään vikaa

Ajatus kodista hymyilyttää"

 

Paras kaverini koulusta, Ysenia

Älkää nyt käsittäkö väärin kuitenkaan, sillä en halua välittömästi kotiin. Rakastan elämääni täällä ja olen hyvin kiitollinen, että minulle on annettu tämmöinen mahdollisuus. Tiedän, että kotona Suomessa tulen kaipaamaan näitä hetkiä, enkä aijo tuhlata aikaani täällä ajattelemalla Suomea turhanpaljon. Tässä myös vastaus kaikille niille, jotka ovat viime aikoina kysyneet minua Skypeen: Meillä tulee olemaan aikaa Suomessa yllinkyllin. Täällä aikani on rajattu ja järjestöni suosittelee pitämään yhteyttä Suomeen vain kerran kahdessa viikossa. Luonnollisesti tuo aika näyttää kuluvan oman perheen kanssa puhumiseen. Uskokaa tai älkää, olisi varmasti tosi kivaa puhua kauon aikaa jokaisen kanssa videopuheluitse. Teitä nyt on valitettavasti vähän liikaa, enkä halua vain päättää antavani huomiota toisille, mutta toisille en. En myöskään halua tuhlata kotona oleskelu aikaani puhumalla jatkuvasti takaisin Suomeen, sillä voin käyttää tuon ajan viettämällä aikaa isäntäperheeni kanssa. Olette kuitenkin kaikki tasavertaisesti mielessäni niin Kolarista, Kittilästä, Kemistä, Rovaniemeltä, Ylitorniolta, Toeniosta, Etelä-Suomesta ja mistä ikinä vain kavereita ja tuttuja löytyykin (eikä unohdeta kaikkia ihania vaihtari kavereita ympäri maailmaa!) Ihan huippua, ettette ole unohtaneet minua. Kiitos joululahja paketeista ja korteista vielä kerran kaikille ihanille!

 

Halauksia alkavaan kevät jaksoon ja voimia viimeisten jouluvalojen purkamiseen!

 

Rakkain terveisin Amerikan tonttu Toljanteri