Last toughts from Finland

"Frindship means the memories last even contact is lost"

Moi kaikille! ♥

Kirjottelen viimistä kertaa nyt Suomesta. Keskiviikko aamuna lennetään Rovaniemeltä Helsinkiin ja torstaina Lontoon kautta New Yorkkiin. Kaikki kyselee jännittääkö, mutta en voi vastata suoraan että kyllä, koska en ole sisäistäny tätä vieläkään. Kohta kaikki jää tänne melkein vuodeksi. Tässä vielä kuvia vikoilta viikoilta Suomessa. Oon viettänyt aikaa perheen ja kavereitten kanssa, pyöriny Ylläksellä, käyny Qstockissa ja uimassa enemmän ku viimisen kolmen kesän aikana yhteensä!

Ylläs on ykkönen (...ja Kuusamo kuutonen)

Tämän kesän viimeisin viikonlopun Suomessa vietin Qstock-festareilla Oulussa. Oltiin hyvällä porukalla ja oli huiput kaks päivää! Melkein voin sanoa, että tämän kesän paras viikonloppu kotimaassa. Kahden päivän liput makso aiemmin ostettuna 95 euroa per henkilö, mutta kun kaikki 30 000 lippua oli myyty niitä näki netissä lähes parilla sadalla. Onneksi kerittiin aikaisin ostaa ja päästiin sisälle Qstockkiin, sillä se oli todellakin rahan arvosta! Esiintyjinä mm. Cheek, Musta Barbaari, Kasmir, Juju, Nopsajalka, Mikael Gabriel, Jukka Poika, Anna Abreu, Haloo Helsinki ja Pariisin kevät.

Hyvästelin tänään leirille lähtevän pikkuveljen. Paulus on mulle älyttömän tärkeä ja se tunne, että vaikka riitoja olis ja menis mutta siitä huolimatta perhe pysyy vierellä eikä lähde mihinkään on ihanan helpottava. Se on semmonen mistä pitää kiinni, mikä auttaa minua elämässä. Niinkun olen jo todennut, ilman mun vanhempia tästä vaihto-oppilasvuodesta ei olisi tullut totta. Olen ikuisesti kiitollinen, sanat eivät riitä kuvaamaan onnea. Kiitos rakkaat.

"Pysy aina pikkuveljenä ja lintuna, älä koskaan miehisty
En meidän taloon lisää aikuisia halua"

Tuntuu uskomattomalta kirjottaa, että vietän nyt viimeistä päivää kotona vuoteen. Laukut on melkein pakattu ja mukana on salmiakkia, Fazerin suklaata, Xylitol-purkkaa ja Pepsodent-hammastahnaa (koska USA:ssa ksylitolin käyttö on lähes olematonta). Tuliaiseksi Iittalaa, Marimekkoa, Muumeja, Angry Birdsiä ja Pentikkiä. Helsingistä ostelen vielä pikkuautoja niistä innostuneelle host-veljelle, hahah. Hassua vaihtaa veljeä kaksi kertaa nuorempaan, mutta ihanaa omistaa vielä veli sielläkin! Amerikassa minua odottelleekin 6-vuotias pikkuprinssi Tyray ♥

Goodbye Lapland

Suomessa ollessani viimeistä viikkoa olen pohtinu kaikkea. Suhtautumista Suomen asuinpaikkaan, miltä tuntuu lähteä, haluaisko sittenkin jäädä. Tai no.. tosissaan en ole jäämistä miettinyt. Kotikyläni Kurtakko on pieni ja halu matkustaa, nähdä maailmaa, mennä ja olla siellä kauon on kova. Kunnioitan kyllä Suomen Lapin luontoa, rauhallisuutta, suomalaisten suoraselkäisyyttä, tasokasta koulutusjärjestelmää, veroilla tasattua luokkajakoa, turvallisuutta, sekä ihmisten aitoutta ja rehellisyyttä. Täällä koko ikäni asuneena voin kuitenkin todeta, että 16-vuotiaalle tytölle, joka haluaa olla tekemisissä paljon ihmisten kanssa ja tehdä kaikkea on välillä vähän turhauttavaa asua "keskellä ei mitään". Etelä-Suomesta jotkut mun tutut onkin kysyneet, että miten voin täällä asua, hahah. Kyllä kaikkeen tottuu ja kaverit pysyy tukena. Lukion jälkeen saan ja onkin melkein pakkokin muuttaa kauemmaksi pois. Perhe ja tuttu ympäristö pitää minut täällä vielä lukion loppuun, mutta unelmissani asun joskus kaupungissa vakituisesti. 

Kirjoitin hakupapereihini viime syksynä vaihto-oppilasjärjestölleni haluavani suurempaan paikkaan mistä olen lähtöisin. Näin pienistä piireistä hypättyäni naapurikunnan, Kittilän lukioon (noin 100 opiskelijaa) se tuntui suurelta ihmismäärältä. Ala-asteella luokallani oli kolme oppilasta lisäkseni. Kun sain sijoitus tiedot Yhdysvalloista, olin ihmeissäni. Kyseessä oli Houston, miljoona kaupunki Texasissa. Muutos tulee olemaan suuri, kun yli 3000 oppilaan High School odottaa. Välillä jännitän miten pärjään niin isossa maailmassa, mutta toivon löytäväni kavereita. Onneksi minulla on tukena ihana host-perhe ja kotiväki. Jos kouluuni Suomessa tuli vaihto-oppilas, kaikki tietäisivät heistä heti. Tuleva koulu jenkeissä on niin iso, että opiskelijat ovat tottuneet uusiin tulokkaisiin, eivätkä vaihtarit silloin välttämättä erotu. Jokatapauksessa pieni jännitys voi olla ihan hyvästä ja olen onnen tyttö, kun minulle annetaan mahdollisuus lähteä kokeilemaan elämää isossa maailmassa. Alla vielä kuvia ja lyricsejä mietteistä viimeisiltä päiviltä :)

"Mahikset on vähissä täällä, Oon puun ja kuoren välissä täällä Valo paistaa tunnelin päässä, nyt sinnittelet, pysy kii elämässä"

"Pelottavaa, pelolle päin naamaa hekottakaa. Se voi olla helvetin helpottavaa, hermot avaa. " 

"Mul' on kiire elää vaikka huominen ei koskaan kuole"

"Oot nuori ja rauhaton sydän, kyllästyny tähän kuolleeseen kylään Kun maltat mielesi, pääset maailmaan kyllä"

"Ei sil oo välii mist oon tullu

Vaan sil et millanen mä oon Ja oonko valmiina mä oon"

Lyrics: JuJu, Cheek, Jukka Poika

Farewell party

Eräs kaunis heinäkuun sunnuntai pidettiin pienimuotoiset läksiäiskahvit meillä Kurtakossa. Vieraina oli lähimpiä tuttavia, jotka kävivät toivottamassa hyvää matkaa. Vaikka tämä olikin viimeinen kerta kun näin monet heistä, ei tunnelma ollut yhtään haikea. 10 kuukautta poissa kotoa ei ole pitkä niin pitkä aika, että mikään ehtisi välttämättä muuttua. Todennäköisesti kesäkuussa 2015 palatessani Texasista kotiin ainoa asia mikä on muuttunut olen mie itse. Mutta aika näyttää miten käy!

Pakkohan se on jo pikkuhiljaa myöntää, että ikävä tulee. En muista milloin olisin viimeksi ikävöinyt kotiin, koska rakastan reissata, mutta poissaolo ajat on olleet mulla aiemmin niin pieniä ettei voi verrata tulevaan koitokseen. Tiedän, että jossain vaiheessa tulen kaipaamaan äitiä. Äiti on mulle rakkain äiti ja vaikka Yhdysvalloissa minua oottaakin ihana Houstonin isäntäperhee äiti, ei oma Suomen äiti tule unohtumaan ikinä. Jos sie äiti luet tätä nyt, muista että se, että haluan lähteä pois kotoa vueksi ei tarkota lähtemistä vain pakoon omia juuria ja perhettä. Haluan nähä ja kokea, mutta tulen pian takasin. Koko perhe on älyttömän iso osa koko vaihto-oppilaaksi lähtemisprosessia. Teidän ansiosta unelmani toteutuu ja pääsen USA:an. Sanat ei riitä kuvaamaan kuinka kiitollinen mie olen ja miten suunnattomasti teitä rakastan nyt ja aina. Oletta mulle tärkeimpiä ja ykkösiä!

Yläasteen kaverit Iina, Maria ja Roosa tulivat myös piipahtamaan kahvilla. Se oli mulle tärkeää ja oli kiva nähdä taas. Nämä kauniit tytöt on ollu minun kavereita jo tosi kauon. Vaikka ei enää ollakaan samassa koulussa, yhteys pysyy! Toivon teile kaikkea hyvää ens vuodelta, pitäkää huoli itestänne ja älkää muuttuko. Maria (toinen vas.) lähtee vaihtariksi Kansasin osavaltioon kaupunkiin nimeltä Wichita. Lähtö mulla ja Marialla on samana päivänä eli heinäkuun viimeinen päivä. Myös leiri New Yorkissa on sama ja taitaa olla niin, että olemme ainoat suomalaiset siellä. Vaihtareita on tulossa ympäri maailmaa viikoksi NYC:iin, en malta oottaa!

Koko juhlapoppoo ja edessä tulevat vaihtarit Maria ja mie!

Oma perhe ja isovanhemmat

Äiti, iskä ja ämmi teki herkkujapöytään ♥

Cakepops

Rakkain ♥

Trip to South Finland

Kesä on ollu täynnä tekemistä, joten aikaa ei ole jäänyt koneella oloon eli blogi on ollu taas jälleen heitteillä. No mutta nyt ryhdistäydyn ja kirjoittelen hieman kuulumisia kesältäni. Työt päiväkoti Muksulassa loppu ja suuntasin kohti etelää viikoksi. Kierrellen kavereita ja hakien viisumin matka oli oikein onnistunu! Kotiinpaluu alkoi sukujuhlilla ja jatkui maanantaina aloitetulla uudella työllä. Nyt olen ollut kesätöissä Kolarin palvelutalolla pari viikkoa ja suunnitelmissa on vielä käydä Oulussa Qstockissa ja nähdä viimeisiäkin kavereita.

Perjantaina 27.6 hyppäsin ensimmäistä kertaa lentokoneeseen ilman tuttuja. Lentokokemuksia on kyllä kertynyt ulkomailla matkailun myötä, mutta aina matkalaukut on pistetty hihnalle perheen tai kavereiden kanssa. En osannut jännittää Rovaniemen pienellä lentokentällä, mutta Helsingissä piti olla hereillä osuakseen oikeisiin paikkoihin. Levin alppikoulussa opiskelevaa asuntola kaveria Jennaa näin samalla, kun odotin bussia Porvooseen. Vantaalainen Jenna opasti mut oikealle laiturille ja parin tunnin päästä olinkin jo Maltan kielimatkalta kaveriksi jääneen Roosan kesämökillä.

Porvoossa vietettiin Roosan ja Roosan kavereitten kanssa aikaa koko viikonloppu. Oli kyllä hauskaa ja täytyy vielä sanoa, että Porvoo on tosi nätti kaupunki kesäsin! Maanantai aamuna Jonnan kanssa lähdettiin hakemaan Helsingistä viisumeita vaihto-oppilasvuotta varten. Aikaisemmin oli pitäny täyttää monta paperia englanniksi, onneksi iskältä sai apuja ja STS:ltä hyvät ohjeet jokasen paperin täyttöön. Perustietojen lisäksi kysymyksinä oli mm. onko ollut osallisena terroristiryhmää! Aluksi nauratti, mutta luulen että sillä testattiin hakijan mielenterveyttä tai jotain sinne päin.

Hesingissä suunnattiin Kaisaniemen kadulle Steam kahvilaan, jossa tavattiin monta muutakin vaihtaria hakemassa jenkkeihin viisumia. STS järjesti ryhmähaastattelun koko poppoolle ja USA:n konsulaattiin mentiin kolmen hengen ryhmissä. Paikalle oli vietävä papereita kotona tehdystä viisumihausta ja passi. Pienen odottelun jälkeen käveltiin kahden muun vaihto-oppilaan kanssa läheiseen paikkaan, josta meidät kutsuttiin yksitellen sisään. Aluksi mentiin turvatarkastusten läpi paikkaan, missä oli kolme pistettä. Ensin annettiin sormenjäljet ja palautettiin paperit, sitten odoteltiin hetki odotushuoneessa. Oman nimen kuultuaan piti kävellä "haastattelu tiskille", jossa kysyttiin pari kysymystä. Kysymykset vaihtelivat oppilaiden välillä. Minulta kysyttiin ensin osavaltiota ja sitten pyydettiin kertomaan siitä muutama fakta.

Heti USA:n viisumikonsulaatissa käymisen jälkeen käytiin Jonnan kanssa shoppailemassa ja syömässä kaupungilla. Oli niin ihanaa kongoilla pitkästä aikaa Helsingissä! Ostokset jäi kummiskin molempien osalta vähemmälle, sillä säästetään Amerikkaa varten. Herkuteltiin Sushi-baarissa sushilla, alla hymyilevä Jonna saadessaan ruokaa :-)

Helsingin päiväreissun jälkeen vietettiin loppu viikko aina torstaihin asti Kouvolassa Jonnan luona Malta girls-porukalla eli Roosa liittyi myös seuraan. Oli helpottava tunne, kun viisumihaastis oli ohi ja Amerikkaan lähtö alkoi tuntumaan taas vähän todellisemmalta. Harmitti kuulla, että kaikilla ei ollut tiedossa vielä isäntäperheitä tai lähtöpäivää. Olen tosi onnellinen, että olen saanut tietää mun sijoituksen (Houston, Texas) ja isäntäperheen lähtöpäivineen (31.7) ajoissa. Ja ainiin, tottakai oli kiva vähän panikoida lähtöä muitten samassa tilanteessa olevien kanssa.

Jonna ja Roosa on mun kavereita Maltan kielimatkalta. Olin siis EF:n kautta St. Julian's nimisessä kaupungissa kesällä 2012. Classic 13-19 vuotiaille suomalaisille tarkotettu kolmen viikon kielikurssi siis kyseessä, johon kuului englannin opiskelua 4h/päivä aina maanantaista perjantaihin. Koulu oli rentoa ja läksyjä ei ollu, opetus oli englanniksi. 

Maltan matka oli aika kallis, mutta raha tuli kummiski todellakin takasin, koska kokemukset on semmonen juttu mitä ei voi rahassa verrata. Sain Maltalta ystäviä eri puolelta Suomea, jotka on säilyny tähän päivään asti. Kouvolalainen Jonna asui samassa host-perheessä mun, Saanan ja ruotsalaisen kielimatkalaisen, Michellen kanssa. Samassa ryhmässä oli Roosa, joka on siis Porvoosta. Jonnan ja Roosan kannsa ollaan nähelty tuon matkan jälkeen ja pidetty yhteyttä. Kielimatkalla vapauden kokeilu lähtiessä ilman vanhempia ulkomaille nuorena yhdisti meitä ja innoitti minua ja Jonnaa hakemaan myös vaihtariksi. St. Julian'ssissa tutustuttiin tosi helposti toisiimme ja yhessä seikkailtiin, välillä eksyttiinki mutta avattiin suumme ja löydettiin perille.

"Kielimatka"-nimestä huolimatta kieltä en oppinut Maltalla juuri, koska suomalaisryhmässä käytettiin suomea. Suosittelen kielimatkaa kuitenkin kaikille, sillä mahdollisuus tutustua toisista maista tuleviin kielimatkalaisiin on loistava! Kannattaa ottaa ilo irti ja vaikka sönköttää sitä 14v huonoa enkkua miten itse ainakin tein. Majotukseksi suosittelen isäntäperhettä, koska parempi ruoka, enemmän englanninkielen käyttöä, paikallinen kulttuuri ja uudet tutut. Samalla hinnalla mitä voi asua asuntolassa pääsee käyttämään enkkua ja se oli parasta mitä kielimatkasta mulle jäi käteen uusien ystävien jälkeen. Suomalaisilla varsinkin tuntuu olevan joku muuri englanninkielen käytössä välillä, pelko mokaamisesta ja väärinymmärretyksi tulemisesta. Ei ole kuitenkaan mitään väliä, vaikka kaikki sanat ei meniskään oikein. Elekielellä pärjää pitkälle ja jos vain yrittää tuottaa muutamankin sanan, tulee onnistumisen fiilis. Suun avaaminen alkaa jossain vaiheessa käydä helpommaksi ja samalla enkkua oppii.

Kouvolassa viettiin aikaa Roosan kanssa. Käytiin huvinvuoksi kaupungilla ja syömässä, kokkailtiin Jonnan kotona sillä välin kun tämä ahkera pikkunen kävi kesätöissä. Neljä päivää kului valtavan äkkiä ja pian pitikin jo heittää hyvästit. Vaikka ei muutenkaan nähdä useasti, oli fiilis ihan eri, kun mulla ja Jonnalla on nyt edessä vuoden seikkailu toisella puolella maailmaa. On helpottavaa, että on hyviä kavereita, jotka lähtevät myös vaihtariksi. Vertaistuki on mahtavaa ja tieto siitä, että toisetkin uskaltavat lähteä saa uskomaan itseensä. Ikävä tulee varmasti näitä ihanuuksia, mutta onneksi on netti yhteydenpitoa varten ♥

Perjantai aamuna kohteena oli jälleen Helsinki. Ennen kuin lento lähti Helsinki-Vantaalta Rovaniemelle oli minulla aikaa miettiä tuliaisia isäntäperheelleni USA:an. Eksyin muun muassa kirjakauppaan ja löysin mielenkiintosia kirjoja samalla suomalaisista, joille sai kyllä hihittää lentokoneessa! Mukaan kentältä tarttui myös Pentikkiä, Marimekkoa, sekä karkkia: Angry birdsiä, muumeja, salmiakkia ja Fazeria. Kone oli hieman myöhässä, mutta odottamisessa ei ollut mitään ongelmia. Lentokentät on muutenkin niin kivoja paikkoja: miljoona ihmistä, miljoona tarinaa. Ainoa huono puoli on kalliit hinnat.

Heippa jälleen Helsinki, mutta tapaamme alle kahden viikon päästä uudelleen! Silloin seuraava pysäkki on Porvoon sijaan Lontoo ja sen jälkeen Kouvolan sijaan New York. Nauttikaa loppukesästä ja ihanista ilmoista, jotka saapuivat vihdoin viimein Lappiinkin!

Lämpimin kesäterkuin ~ Anju