Homecoming week

 

Moikka kaikki!

 

Viime viikolla meidän koulussa oli Homecoming viikko. Homecoming on Yhdysvalloissa perinne, jonka tarkoituksena on toivottaa koulun oppilaat tervetulleeksi alkavaan vuoteen. Yleensä Homecoming (kotiin tulo) sisältää erilaisia aktiviteetteja oppilaille. Meillä oli joka päivälle oma teema. Maanantai oli Western day (läntinen päivä), jolloin pukeuduttiin cowboy tyylisesti Teksasin malliin. Tiistaina oli Twin-Tuesday (kaksoistiistai) ja pukeuduttiin samalla tavalla yhden tai useamman kaverin kanssa. Wacky tacky and crazy hair day keskellä viikkoa oli loistava mahdollisuus pukea päälle ihan mitä haluaa ja laittaa hiukset hullusti. Torstaina vietimme Throw back thursday-nimistä päivää pukeutuen 90-luvun tyyliin.

 

 

 

 

 

 

 

Viikko huipentui loistavaan viikonloppuun. Perjantaina pyörähdettiin koulussa puoli päivää pukeutuneena kouluni, Westbury High Schoolin väreihin. Hassua kyllä, me huskit (koulun maskottieläin, jonka mukaan oppilaita kutsutaan) puetaan päälle sinistä ja valkoista. En osaa kuvailla sitä tunnetta, kun näet lähes 3000 koulusi oppilasta Suomen lipun väreissä. Siinä oli jotain niin isänmaallista, niin kaukana kotoa kun olinkin ja varmaan yksi niistä harvoista, jotka tietää Suomen olemassa olosta. Myös kasvot maalattiin ylpeinä Westbury High Schoolista. Lyhyiden neljän oppitunnin jälkeen kokoonnuimme ulos katsomaan paraatia. Pitkässä kulkueessa oli soittajia, tanssijoita, cheerlesdereita, koulun urheilujoukkueita, sekä koulun ohella toimivia kerhoja. Kulkue kiersi track-juoksukenttää, jonka sisällä meille tarjoiltiin hampurilaisia, hodareita ja muuta purtavaa. Perjantaina koulun jälkeen mentiin katsomaan kavereitten kanssa Homecoming-game, joka tarkoittaa siis amerikkalaista jalkapalloa, footballia. Mahtavista kannustusjoukoista ja cheerleadereista huolimatta perjantaina ei voitettu, mutta huskit ei luovutanut vaan taisteli viimeiseen asti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lauantaina valmistauduttiin illan tanssiaisiin pikkusiskon Brooklynin ja kaverini Ysenian kanssa. Kävimme kauneushoitolassa laittamassa kynnet näteiksi, jonka jälkeen oli aikaa ostaa sopivat korut iltaa varten. Mekot ja kengät olimme ostaneet aikaisemmin, itse löysin omani San Antoniosta jo pari kuukautta sitten. Mekot on täällä tosi halpoja ihan kuten kaikki muutkin vaatteet, joten harkitsen kyllä mekon ostamista vanhojen tansseihin ensi vuodeksi täältä jenkeistä. Illan tanssiaiset olivat ikimuistoiset. Tytöt toinen toistaan kauniimpia mekoissaan ja pojat komeampia puvut päällä. Amerikkalaiset ei paljoa ujostele ja niitä jotka jäävät tanssilavan sivuseinille nojailemaan katsotaan kummastuneena. Nämä ihmiset elää täällä pitääkseen hauskaa, eikä ajatellakseen kuinka hassulta näyttää. Ja mitä tähän tulee, kyllä meillä kavereitten kanssa nauratti minun tanssitaidottumuus, kun en ole tottunut tanssimaan kuten nämä. Nyt varmaan mietitte millaisia tansseja DJ soitti. Ilta kahdeksasta puoleen yöhön asti musiikki soi tauotta. Meidän Homecomingissa soitettiin normaalia teinimusiikkia eli twerkkausbiisejä ja radio hittejä, Etelä-Amerikan rytmejä kuten meksikolaista musiikkia, hitaita lauluja ja tottakai Macarena-tyyppisiä tämän-kaikki-jenkit-tietää-tansseja. Itsehän en tiennyt kuin juuri tuon biisin, mutta opin paljon!

 

 

 

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Teatteri opettaja ja kaksi oppilasta :)



 

Tanssiaisten jälkeen valvoimme pikkutunneille asti host-perheeni kotona muutaman kaverin kanssa. Aamulla nukutti pitkään aktiivisen viikonlopun jälkeen ja sunnuntain otimme löhöilyyn kannalta. Vielä täällä on aika lämmintä, kuulostaa ehkä Suomeen hullulta sanoa ilman viilrntyneen, mutta totta se on. Nyt 25 astetta ei tunnu enää kuumalta ja keskipäivän kolmenkymppi ilahduttaa aina. Iltapäivän makoilimme siis auringossa, uimme vähän ja söimme hyvin. Rakastan kun host-perheeni kokkaa ihania herkkuja: aamupalaksi sunnuntaina saimme paistettuja kananmunia ja jotain makkaran tyyppistä lihaa, sekä tuoreita pannukakkuja lisukkeilla. Illalla host-äiti kattoi pöytään omatekemän chili con carnen maissileivän ja kasvisten kera. Ihanaa vaihtelua Amerikan perus mäkkiruoalle!

Nyt ollaankin sitten taas normaalissa arjessa kiinni. Koulu rullaa samalla tavalla kuin aina ennenkin, päivä päivältä se tuntuu hauskemmalta ja rennommalta. En malta odottaa viikonloppua, sillä luvassa on Halloween! Täällä se on PALJON isompi juttu kuin Suomessa, mutta lisää kuulette seuraavassa postauksessa :-)

 

Iloisin terkuin, Anju♥

Everything

 

Puhelimen asetukset vaihtuvat englannin kieleen. Sanat kirjoittaessa suomeksi tulevat ensin päähän englanniksi. Suomi takkuaa ja tämänkin lauseen jouduin miettimään monta kertaa ennen kuin päätin, että takkuaa on sana jota voi ilmeisesti käyttää. Joku kysyy matikantunnilla miten sanotaan "Minun nimeni on.." suomeksi ja vastaan automaattisesti espanjaksi, sillä tätä on jankattu pitkään espanjantunneilla. Mihin suomenkieli katoa? Tuntuu kummalta kirjoittaa suomeksi. En ikinä olettanut että tämä kielimuutos päässäni alkaa jo kahden kuukauden jälkeen.
 

 

 

 

Viimeiset kolme viikkoa olen elänyt muutosten tuulia täällä jenkkilässä. Blogia ei ole yksinkertaisesti ehtinyt päivittää ja vaikka joskus Suomessa vannoinkin itselleni etten jätä sitä ikinä heitteille, niin kuitenkin kävi. Tätä voisi oikeastaan melkein juhlia. Suomessa minun elämässä aikaa riittää tietokoneelle, mutta täällä on tekemistä ja näkemistä niin paljon etten muista pistää laturiin kirjoittamiseen tarvittavaa iPadiani, josta loppui akku kaksiviikko sitten. Jokainen viikonloppu on täynnä aktiviteetteja ja uusia kokemuksia.

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihanaa kun monet sieltä Suomesta on tullu kyselemään miten mulla menee. Mulla menee hyvin ja nautin olla täällä. Niin suuret kuin pienetkin asiat jotka hämmensivät ensimmäisillä viikoilla minua ovat muuttuneet normijutuiksi ja pikkuhiljaa tuntuu että olen täällä kotonani. Talo on kylläkin muuttunut, sillä takana on Host perheen vaihto. Syytä olette kaikki kovasti kyselleet ja yllätyksenä se varmasti tuli sinne kun tutut ehkä jo ennen tämän tekstin lukemista tiesi asiasta. Voin kertoa sen verran, että kaikilla meillä muuttuu elämäntilanteet. Nautin kovasti ensimmäisistä viikoista Host perheeni kanssa ja oli huippua matkustella, en kadu hetkeäkään. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen ja onnellinen tähän tilanteeseen. Nykyisessä perheessäsi minut otettiin ilomielin vastaan ja olen tuntenut oloni rakastetuksi. Nämä kolme ihmistä ovat kaikki hyvin herttaisia ja ihania. Perheeseeni kuuluu Host-isä Mathew, Host-äiti Hayley ja 15-vuotias tyttö Miranda, jota kutsutaan nimellä Broklynn. Mathewn osaamisaluetta on musiikki, Hayley viettää mielellään aikaa keittiössä kokkailessa ruokapatojen äärellä ja Broklyn pelaa lentopallojoukkueessa. Koulua minun ei tarvinut vaihtaa, vaan iloisesti pysyn Westburyssä.

  

 

 

Elämä täällä on ollu tosi vauhdikkaita ja koska tykkään tehä paljon kaikkea, olla liikkeessa, nähdä ja kokea, on paljon kerrottavaa. Ensin lähetään liikkeelle neljä viikkoa taaksepäin tehdystä viikonloppu reissusta Houstonissa sijaitsevaan hotelli resorttiin. Matkassa mukana oli oman host perheeni lisäksi Espoosta vaihtariksi lähtenyt tyttö. Resortissa otettiin rennosti makoilemalla auringossa, istumalla uimarenkaassa lazy riverissa, leikkiessä lasten altaissa host pikkuveljen kanssa ja nauttimalla meksikolainen illallinen ravintolassa.

 

 

 

Shoppailun makuun Houstonissa on ehtinyt tottua. Amerikkalaiset teinit tulee joka päivä kouluun uusissa vaatteissa (wear once clothing) ja ostaa uudet samantien. Oonkin varmaan aiemmin jo kertonu hintatasosta, eli täällä vaatteita saa tietyistä paikoista halvemmalla kuin Suomesta. Houstonin isoin ja suosituin kauppakeskus Galleria on ollut kohteenamme pari kertaa ja sieltä suosikiksi on noussut ravintola Cheese cake factory. Toiset kauppakeskukset on halvempia ja muutamassa ollaan käyty. Päästiin muistelemaan vähän Suomen talvea pistämällä luistimet jalkaan. Ice skating eli luistelu oli hassua, koska itse olen luistellut aiemminkin mutta monet jenkit taaplasivat reunaa myöten ottaen tukea.

 

 

 

Toisten vaihto-oppilaitten kanssa ollaan oltu tekemisissä parissa tapaamisessa. Toiseen kaikkien piti tuoda herkkuja, joita sitten maisteltiin porukalla. Erillaisia ruokia tulee muutenkin vastaan kaikkialla, kun edellisen host perheeni tapoihin kuului käydä ulkona syömässä. Isoissa buffet paikoissa tulee aina syötyä liikaa ja lopputuloksena makoiltiin raatoina edellisen host siskoni kanssa loppu ilta sängyssä. Hassua kyllä, olen oppinut kaipaamaan sipsien ja donitsien keskellä kasviksia ja lihaa. Ravintolassa pyrin aina tilaamaan jotain lihaisaa, koska jenkkien normiruokavalio tarjoaa lihan joko pitsan päällä, burgerin välissä tai friteerauksen sisällä.

 

 

 

Pari viikkoa sitten tehtiin mun host perheen ja muutaman muun vaihto-oppilaan kanssa color festivaali eli värifestari päivä. Käytännössä se on festivaali, jonne ihmiset tulee vaaleissa vaatteissa sotkeentumaan värijauheisiin ja pitämään hauskaa. Parasta on törmätä uusiin ihmisiin yllättävissä paikoissa, kun heitä tuntuu kiinnostavan Euroopasta tulevat vierailijat. Värifestareilla musiikki soi kaikkialla kun tanssittiin ja riehuttiin erilaisissa aktiviteeteissa. Kuvia festareilta (klikkaa!)

 

Kysymyksiä mitä mulle on esitetty Suomesta: Onko teillä burgereita Suomessa? Syödäänkö siellä jääkarhuja? Oletko nähnyt kananugetteja ennen Yhdysvaltoihin tuloa? Muita perus ruokakysymyksiä on tullut starbucksin ja mäkkärin mahollisesta olemassa olosta. Onhan meillä kotona mäkkäri kun ajaa läheisimpään kaupunkiin, Rovaniemelle pari tuntia, olen vastannut ja järkyttänyt näitä miljoonakaupungin asukkaita. Uskonnosta ollaan kysytty, että tiedänkö kuka on jumala ja onko Suomessa käytössä uskonnot. Hetki piti miettiä onko maailmassa olemassa maata ilman uskontoja. Eipä taida. Uskonto on monille etelän osavaltioille hyvin tärkeä, mutta kumpikaan host perheistäni ei käy kirkossa, joten se ei ole ollut osana arkeani. Kun sunnuntaita ei vietetä kirkossa, aikaa jää muuhun tekemisiin.

 

 

 

 

 

Pikkuhiljaa alan oikeasti arvostamaan Suomen tarjoamaa koulutusjärjestelmää. En usko vieläkään miten on mahdollista, että olen tavannut 17-vuotiaan tytön joka ei osaa lukea kellonviisareita. Matematiikan tunnilla perjantaina kävimme läpi negatiivisten lukujen yhteen ja miinuslaskua. Eikö nämä käyty seiskaluokalla Suomessa, pohdin. Ja vaikka en ymmärrä mitään matemaattisia termejä englanniksi sain ensimmäiseen ja toiseen todistukseeni Algebra2 kurssista täydet 100 pistettä. Ihmiset ei tiiä myöskään missä Suomi sijaitsee, mikä ei nyt sinänsä ole yllätys. En itsekkään osaa nimetä jokaista jenkkien osavaltiota. Puhutaanko teillä Saksaa vai Venäjää? Kysyy joku kuullessaan Suomen olevan euroopassa. Saksa ja venäjä, eihän meillä muuta kieli olekkaan, ajattelen naurahtaen.

 

 

 

 

Suomenkielessä aakkoset lausutaan eritavoilla kuin englanninkielessä, niimpä saan jatkuvasti hämmentyä ihmisten kutsumista minua Enzuksi. Monen kerran nimen lausumisen jälkeen olen luovuttanut ja kaverit ovat alkaneet kutsua minua nimellä Ann. Kieltämättä minun kokonimi englanniksi lausuttuna kuulostaa todella epämääräseltä. Espanjankielen tunneilla olen nauttinut ja kuullut kehuja, sillä monet kirjaimet lausutaan suomenkielissä samalla tavalla. Rakastan Espanjan opiskelua, sillä se on helppoa ja mielenkiintoista. Kotiläksyjä ei tule kuin kerran tai kaksi viikossa.

 

 

Ois niin paljon kirjotettavaa vieläkin, mutta aika rientää ja suunnitelmia tälle päivälle on vielä vähän joten alan lopettelemaan. Ehkä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, niin annan nyt niiden puhua itseni puolesta. Suomesta kaverit on postaillu kirjotuksiin ja koeviikkoon lukuhommista, ootte varmaan saaneet jo kaikki kokeet takaisin niin toivon että meni hyvin. Lähettelen nyt paljon energiaa opiskeluun sinne puolen maailmaa! Olkaa suomalaiset ylpeitä koulun vaativuudesta. Vaikka se turhauttaakin opiskella paljon ja asiat on vaikeita, siitä on hyötyä tulevaisuudessa.

 

 -Anju