Olen niin onnellinen, että sain vihdoin viimein aikaiseksi kirjoittaa vuoden vaihteesta ja loppu lomasta. Oli ihan mahtavaa aikaa nuo kolme päivää, jolloin suomalainen ystäväni Emmi vieraili Virginiasta täällä Houstonissa. Emmin tunnen Kittilän lukiosta ja keväällä taisin postata tänne blogiini yhden kuvan tuon Levin kaunokaisen kanssa. Ihan niin kuin minäkin, Emmi on hakenut vaihto-oppilaaksi STS:n kautta. Yhdysvalloissa meillä on kuitenkin eri paikallisjärjestöt, sillä STS:llä on useita yhteistyöjärjestöjä. Oma järjestöni täällä on CCI-Greenheart, joka velvoittaa minut tekemään vapaaehtoisityötä kahdeksan tuntia vaihtovuoteni aikana. Nämä tunnit olen suorittanut jo aiemmin tekemällä ryhmävalokuvausta Houston Universityssä (paikallinen yliopisto). Mahdollisuus auttaa ja tavata samalla uusia ihmisiä, sekä nähdä oikea amerikkalainen yliopisto sisältä päin oli loistava kokemus. Tapasin useita espanjaapuhuvia ihmisiä, joiden kanssa osasin vaihtaa muutaman lauseen espanjaksi. Naurettiin silloisen norjalaisen host-siskoni kanssa, että meidän lähes olemattomat espanjankielen taidot taitavat voittaa pian ruotsinkielen osaamisen. No juu, joka tapauksessa New Year New Me (Uusivuosi, uusi minä) ja vuosi 2015 taitaa johdattaa ruotsin kovempaan opiskeluun. Oho, nyt poikettiin turhan kauas aiheesta. Palataan vielä tuohon järjestöjuttuun muistuttamalla kaikkia tulevia vaihto-oppilaita siitä, että kohdemaan järjestö ei ole itse valittavissa.
Joulun jälkeen Emmi soitteli Virginiasta ja kysyi, että onko mahdollista tulla käymään Teksasissa vuoden vaihteessa. Tämä sopi tottakai minulle, joten riensin kysymään isäntäperheeltäni lupaa. Myös he olivat innoissaan Emmin tulosta, eikä turhaa, sillä pari päivää myöhemmin host-perheeni suorastaan rakastui Emmiin. Emmillä on positiivinen elämänasenne, joka helpottaa vaihtarivuotta paljon. Hymy kasvoilla, avoin mieli ja reippaus tulisi jokaisen vaihto-oppilaan kantaa mukana tilanteessa kuin tilanteessa. Itse olen vuoteni aikana oppinut sen, ettei mikään ole täydellistä. Kaikki ei mene juuri niin kuin minä haluaisin, joten täytyy olla itse oman onnensa seppä ja ottaa jokaisesta tilanteesta kaikki hyvä irti. Keskittymällä positiivisiin asioihin ja tiputtamalla ennakkoluulot minimiin saat vuodestasi ulkomailla hauskemman. Emmin spontaani idea tulla käymään Houstonissa kääntyi unohtumattomaksi vuodenvaihteeksi. Samalla juhlittiin myös 17-vuotissyntymäpäivääni. Olen nyt siis laillisesti aikuinen Teksasissa, wuhuu!
Haettiin Emmi lentokentältä vuoden viimeisen tiistain aamuna. Siellä tuo ihana suomalaistyttö odotteli kyytiä matkalaukkuineen. Lentokenttä oli vähän alle tunnin ajon päässä host perheeni kotoa, joten matka meni nopeasti. Host isäni jätti meidät kotimatkan varrella sijaitsevaan paikkaan nimeltä Meyerland, missä on useita kauppoja. Vietettiin siellä shoppaillessa ja jutellessa koko päivä. Ensin mentiin aamiaiselle ravintolaan ja nautittiin runsas päivän energia startti. Kaikki varmaan tietääkin, että lähes joka ikinen ruoka minkä Jenkeissä suuhusi pistät on täynnä kaloreita. Joku teistä lukijoista pyysi minua pitämään ruokapäiväkirjaa tammikuun ajan, joten sitä saatte ihmetellä seuraavassa postauksessa. Aion kertoa vähän enemmän myös millaista ruokaa paikalliset suosivat, sekä kuinka ruokakulttuurishokista selviää. Emmi ja me ollaan molemmat kunnon herkkusuita, joten shoppailun lomassa käytiin vielä jätskillä, starbucksissa ja Chick-Fill-A'ssä, joka on kanaa tarjoava pikaruokaravintola. Ostettua tuli ainakin molemmille talvisaappaat sekä joulualeista hajusteita ja ihovoiteita. Niitä täytyykin kuluttaa kaikin voimin loppu vuosi, ettei tarvi kotiin alkaa kantamaan. Toisaalta hajuvedet saa täältä halvemmalla, mutta mulle on kertynyt ostettua tavaraa (pääosassa vaatteita ja kenkiä) sen verran, että monen postipaketin lähettäminen tulee maksamaan paljon. Vähän pelottaa miten tämän kaiken saa raahattua Suomeen takaisin kun ei ole ämmi pakkaamassa, hahah.
Shoppailupäiväni päätyttyä suuntasimme host perheeni luokse. Emmi tapasi koko porukan ja he pitivät Emmistä kovasti. Majoitus tapahtui oman huoneeni lattialla ilmapatjalla, joka valtasi koko lattian. Tiukkaa teki pitää suut supussa yöllä, kun ei oltu nähty puoleen vuoteen. Piti kuitenkin olla hissukseen, sillä host-äitini työskenteli loman aikana. Olimme sopineet host-perheeni kanssa, että heidän nähdessä puhumme englantia. Host perheeni osaa myös muutaman asian suomeksi, esimerkiksi "Hyvää uuttavuotta" on jäänyt hyvin heidän päähänsä. Seuraavana päivänä menimme käymään Houstonin isoimmassa kauppakeskuksessa, Galleriassa Emmin ja host-siskoni Brooklynnin kanssa. Oli hauskaa taas vaihteeksi shoppailla, vaikka loppujenlopuksi ei ostettukaan juuri mitään. Lompakolle ystävällinen sovita-vaatteita-ja-totea-
Uudenvuodenaatto ja minun 17-vuotissyntymäpäivä koitti nopeasti. Aamulla host siskoni meikkasi minut ja Emmin. Pistettiin mekot päälle Emmin kanssa ja mentiin aamupäiväksi kauppakeskus-Galleriaan. Käytiin syömässä juustokakkutehtaassa isot palaset maailman parhaimpia juustokakkuja mansikoiden kera. Käveltiin myös kauppakeskuksen viereiselle vesiseinälle, missä vesi virtasi lattiasta kattoon joka seinää myöten ja itse sai katsella tällistellä sitä ihmeissään. Illempana mentiin illalliselle ravintolaan, joka mainostaa tekevänsä maailman parhaita hampurilaisia. Oli tosi hyvää ja samalla sain avata ihania lahjoja. Erityismaininnan ansaitsee Emmin omatekemä viltti, johon käperryn joka ilta. Illan hämärtyessä suuntasimme Houstonin keskustaan, jossa järjestettiin iso ilotulitus keskiyöllä. Laskiessani sekunteja uuteen vuoteen englanniksi tuhansien muiden paikallaolijoiden kanssa, tunsin oloni todella amerikkalaiseksi. Vuosi vaihtui kahdeksan tuntia myöhemmin kuin Suomessa. Tahdoimme nähdä lisää värejä taivaalla, joten menimme ostamaan itse ammuttavia ilotulituksia. Ajoimme kauemmaksi kaupungista ja pysähdyimme aution kaupan pihaan ampumaan omia ilotulituksia. Oli hauskaa, sillä en ollut sytyttänyt ilotulitusta itse ikinä aiemmin. Auto parkkeerasi takaisin kotipihaan aamuyöstä ja sain vielä nauttia isäntäperheeni omatekemän kakkua synttärilaulun kera.
Ensimmäisenä päivänä tammikuuta oli sanottava Emmille hyvästit ja viedä hänet takaisin lentokentälle. Tiiviit kolme päivää yhdessä menivät nopeasti, mutta olen tosi onnellinen, että Emmi tuli käymään täällä. En ikinä unohda sitä helppouden tunnetta, kun keskellä maata, jossa kukaan muu ei tunnu osaavan suomea, saa jutella kielellä, jonka tuntee läpikotaisin. On hullua, että sain nähdä yhtä parhaista kavereistani näin kaukana kotoa. Haikeiden tunnelmien kera vilkutettiin Emmille heipat. Puoli vuotta jäljellä, innokkaana uusia seikkailuja kohti!
Anju
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti