New York

IViimeinen hali Helsinki-Vantaa lentokentällä klo.5:55. Päivä, jota olin oottanu vuoden. Se päivä, kun kaikki muuttuu ja vanha elämä jää "tauolle". Kentällä saattamassa oli Even ja Saanan lisäksi äiti, jonka kanssa oltiin lennetty Rovaniemeltä keskiviikkona Vantaalle. Yö lentokenttähotellissa toisella puolella Suomea ei saanu minua sisäistämään mihin olen ryhtymässä. Paikallisen vaihtari järjestön STS:n henkilö saattoi minut ja Marian kohteeseen asti. Lontoossa matkaan liittyi 40 vaihto-oppilasta, jotka olivat tulossa New Yorkin leirille ennen USA:n vaihtarivuoden alkamista.

7 tunnin lento toiselle puolelle maailmaa meni oikeastaan yllättävän nopeasti tutustuessa vierustoveriin. Aluksi englanninkielen käyttäminen tuntu tosi oudolta ja vähän vaivalloiselta, mutta oli niin ihanan lohduttavaa kuulla, ettei kaikilla muilla vaihto-oppilaalla ollukkaan täydellinen kielitaito niinkuin luulin. Kun kone laskeutu viimeinkin, tunne oli jotain niin loistavaa. Uusi paikka, uudet ihmiset, uusi alku. Koneessa täyteltiin tiettyjä tullipapereita, sekä kaivettiin esille viisumi ja muita tärkeitä papereita. Jokaisen piti kulkea yksitellen porttien läpi, joissa virkailijat katso paperit läpi ja kysy miksi on saapunu heidän maahansa. Kun totesin olevani vaihto-oppilaana, virkailija mies katsoi minua ihmetellen ja kysyi naurahtaen miksi kukaan haluaa Amerikkaan opiskelemaan jos omassa kotimaassa on maailman paras koulutusjärjestelmä. Olin tosi hämmentynyt, koska mielessäni asia on päälaellaan: kuka suomalainen 16-vuotias nuori ei haluais lähteä jenkkeihin jos siihen annetaan mahdollisuus? NY:n lentokentältä lähdimme bussilla kohti yliopisto kampusta, missä tulisimme viettämään seuraavan viikon yöt.

Jo New Yorkkiin saapuessa yhdeltä ryhmässä oli kadonnut lompakko, mitä ei tainnu ikinä löytyä. Ensimmäisenä kaupunki päivänä ohjaajat totesi, että jollakin teistä tulee suurella todennäköisyydellä hukkumaan jotakin. Miksi ihmiset on niin huolissaan tavaroiden katoamisesta? Amerikassa rikollisuus on isoissa kaupungissa monen muun asian ohella suurempaa, mihin olen Suomessa tottunu. Ei pahemmin tarvi miettiä uskaltaako laukkuun laittaa iPadia tai onko järkeä ottaa pankkikorttia lompakkoon jos se katoaa. Toistaiseksi en ole hukannut vielä mitään, mutta yritän minimoida varkaitten mahdollisuudet varmistamalla useasti, että kaikki on mukana.

The Collage of New Rochelle on koulukampus New Rochellessa, joka sijaitsee noin 45 minuutin ajomatkan päässä New York Citystä. Kampuksella on majoitustilojen lisäksi oma kirjasto tietokoneineen, ruokala, kauppa, allas, luokkahuoneita, kuntosali ja Starbucks-kahvila. Lähellä yliopistoa on urheilukenttä, jolla käytiin testaamassa amerikkalaista jalkapalloa, sekä baseballia. Jalkapallo oli jotain niin erillaista ku odotin! Ensin säännöt oli vaikea ymmärtää englanniksi, mutta nyt voin ainakin sanoa olevani hieman viisaampi tuon lajin suhteen kuin ennen leirille tuloa. Baseball muistuttaa kovasti pesäpalloa. Eläköön Suomi, osasin käyttää räpylää. En ole ikinä ollu mitenkään hyvä suomalaisessa pesäpallossa, mutta koska moni muu leiriläinen ei ollut aiemmin käyttänyt räpylää, osottautui pienikin kokemus taustalla hyväksi. Joukkuehenki oli loistava ja kyllä voittajatiimin osallisena oli helppo hymyillä.

Ruoat, joita US:ssa ollaan syöty on aina joko suolaisia, sokerisia tai rasvasia. Onhan se suuri muutos tulla Suomesta, jossa syödään yleensä 5 kertaa päivässä pieniä annoksia maahan, jossa syödään kolmesti valtava määrä ruokaa. Normaali päivä meni suunnilleen näin: aamupalaksi muroja, vaaleaa leipää tai leivos ja juomaksi mehua, lounaaksi sipsejä, paahtoleipä, keksi ja vesipullo, välipalaksi suklaata tai lennosta joku juoma Starbucksista ja illalliseksi isompi ruoka, esim. pitsaa. Hahah, kyllähän tässä on totuttelua. Pitkä väliaika ruokien välissä pakottaa ostamaan juotavaa tai naposteltavaa, että jaksaa. Lopputuloksena aikamoinen kaloriannos per päivä. Starbucks on maailman ihanin kahvila, joka elvyttää suurimman nälän. Kävelessä New Yorkissa huomaa monella vastaan tulijalla yhtä sun toista juomaa Starbucksista kädessä. Hinnalta kahvit, smoothiet ja jääteet ovat kaksikertaa halvempia kuin Suomessa. Mahtavaa!

Amerikkalaiset on tosi ylpeitä niitten omasta maasta, joten lippuja on kaikkialla. Kotona ei ole tullu ikinä ajateltua, ettei kauppojenikkunoissa, talojen terasseilla ja urheilukentillä ole liehumassa oman maan lippua. Kuulostaa oikeastaan aika hullulta, eikö? Iso juttu täällä näyttää olevan myös Red cups, eli muovimukit eri väreissä. Lähes kaikki ruoat on kääritty muoviin, aterioilla on tavanomasta käyttää kertakäyttö astioita (tuskin pätee isäntäperheessä, mutta kampuksella ja ravintoloissa). Pulloja ei viedä kauppaan, vaan heitetään suoraan roskiin ja edellistä ei täytetä, vaan annetaan uusi pullo. Taas vanha pullo roskiin. Yksi pullo vettä maksaa kahviloissa ja pikaruokaloissa noin 3 dollaria, limsan saa dollarilla. Hampurilaiset ja muu roskaruoka on salaattia reilusti halvempaa, mutta väitän salaatin olevan sen arvosta.

New York on maailman kaunein kaupunki. Isoja valotauluja, keltaisia takseja, joita aiemmin on saanut ihailla pikkuveljen tapetista, monikerroksisia kauppoja laidasta laitaan. Kaduilla jokainen ihminen kävelee päämätätietoisesti onnellisen näköisenä ja usein kädessä on kahvia tai muuta juotavaa. Joku yrittää pysäyttää meidät lahjoittamaan rahaa hyväntekeväisyyteen, toinen seisoo vieressä iso pahvinpala kädessä, jossa lukee: "I need money to weed". Turisteilla riittää ihmeteltävää valtavassa Victoria Secretissä, satumaisessa Disney-storessa ja makeissa karkkikaupoissa. Ihmiset juttelee sulle joka paikassa: junamatkalla, vaatekaupassa ja kahvilassa. "Älä puhu vieraille ihmiselle"-sääntö ei todellakaan päde täällä ja terkut sinne ujoille suomalaisille, uskokaa tai älkää, kaikilla ei ole mielessä hyväksikäyttö tai varastaminen. Amerikkalaiseen tyyliin täysin tunteman ihminen saattaa kutsua sinua kullaksi, jos pitelet kolmen sekunnin ajan ovea hänelle auki.

Leirillä yllätyksenä minulle tuli eurooppailaisten nuorten epätietoisuus Suomesta. Ihmisiä kiinnosti mm. puhutaanko meillä Norjaa. Hauskin kysymys kuului näin: Oletko aiemmin nähnyt rantaa? -Australialainen. Nooh, Suomessa on kilometri rantaviivaa per ihminen ja se on tuhansien järvien maa, joten vastaus taitaa kuulua kyllä. New Yorkissa menimme rannalle, mikä oli kilometrien pituinen, eikä loppua näkynyt kummallakaan puolella. Aallot oli valtavia ja samalla tuli nieleneeksi sata litraa vettä. Tykkäsin merestä kaikessa kauneudessaan, kun vietimme yhden päivän rannalla.

New York Cityn vierailuilla ollaan koettu paljon. Planet Hollywood restaurant VIP-passilla, Central Park, shoppailua, 911-muistomerkki, vapaudenpatsas, lisää shoppailua, Top of the Rock, risteily Manhattanin ympäri ja yölimusiiniajelu Time Squarilla ja vielä vähän lisää shoppailua. Tottakai vapaa-aikana aikaa on kulunu kauppojen kiertelyyn, mutta lähinnä mennyt toistaiseksi ihmetellessä loputonta tavaramäärää. En tiennyt, että M&M's karkin voi tuotteistaa niin isoksi, että jokainen erinvärinen karkki ansaitsee oman seinän Manhattanilla M&M-kaupassa. Time Square ei ollu kovin ystävälllinen paikka lompakolle. Ja kotiväki, älkää säikähtäkö -en ole ostanu kaupunkia tyhjäksi. Kaikki mitä minulla oli kassalle mentäessä oli 5 postimerkkiä. Hinta arvauksia? 10 euroa.

Majoituspaikassamme New Rochellessa ruotsalainen tiimiläinen, Emma huomautti minulle silmään pistäneestä asiasta. Vaikka Amerikka on edelläkävijä elektroniikassa, sähkölangat valotolppineen on aseteltu kaduille sikin sokin, mikä on aika yllättävää. Toisia uusia asioita mulle ovat olleet vihreät taksit (näitä näkee paljon) ja erillainen ötökkälajisto. Osasin odottaa jotakin todella oksettavaa, mutta säikähdin silti kuullessani ohjaajan löytäneen 30-jalkaisen otuksen huoneestaan. Sääskiä ei näy eikä kuuluu, mutta isot mustat ökkömönkijät saavat suomalaistytön vapisemaan. Vapisu muuttuu kuitenkin valtavaksi siinä vaiheessa, kun preppauskurssin ohjaaja toteaa kaikkien pitävän viiden minuutin puheen tänään. Nielaisen. Hän toteaa tämän olevan kaikista vaikeinta Pohjois-Euroopasta tuleville, pahinta Suomalaisille. Tunnin päästä kerron luokan edessä kotimaastani englanniksi, saan pari blackouttia, mutta selviän hengissä. Puheen lisäksi jenkkiläistä menoa High Schoolissa ollaan opeteltu historian tunnilla miettien uusia lakeja ja liikunta kokeiluilla kuten Cheerleader ja muodostelmauinti.

Englanninkieli tuntuu mukavalta ja haluan todella oppia sitä lisää. Leirillä mahdollisuuksia suomen puhumiseen ei sen kummemmin ollut, koska meitä oli vain kaksi vaihtaria Suomesta. Jos ohjaajat kuulivat jonkun puhuvan oman maan kieltä, vuorossa oli kansallislaulu. Nyt päässä soi Italian kansallislaulu, mutta ääninäytteen ovat antaneet myös Tanska ja Norja. Ihmiset tykkää paljon suomenkielestä ja sen monotomisuudesta. Itse koen suomalaisuuden näkyvän aksentissa (Finglish) ja se häiritsee välillä, yrität selittää asioita moneen kertaan.

Hyviä hetkiä tällä viikolla oli paljon, mutta tässä tulee TOP 3. Lauantaina olimme Nycissä kävelemässä Starbucksiin, kun näimme kadulla tanssiryhmän. Kysyimme saksalaisen ja ruotsalaisen kaverieni kanssa voiko mukaan liittyä ja pian oltiinkin tanssimassa. Se fiilis oli jotain uskomatonta, kun keskellä Nycin kiireisiä katuja pystyikin yhtäkkiä tanssia. Toinen ihmeellinen hetki oli paikassa, josta näki koko kaupungin. Rockefeller centerin ylimmässä kerroksessa oli valokuvaaja ja pyysi minua kuvaan ryhmästämme. Kieltäydyin ensin, koska luulin sen olevan maksullista, mutta kuvaaja selitti että haluaa kuvata minua omalle nettisivulleen (eikä tietenkään maksa mulle mitään). Wow oli siistiä olla ammattikuvaajan kuvattavana! Top of the Rock oli kokonaisuudessaan tosi hieno kokemus. Kolmas hetki oli varmaan helpotus, kun viimeisen illan show oman ryhmän kanssa oli ohi. Koko viikko oltiin suunniteltu ohjelmaa, johon laitettiin mm. Italialaisen laulamaa oopperaa, sketsejä leirin ohjaajista ja pää-olkapää-peppu-laulu viidellä eri kielellä (ja Suomi on ainoa joka käyttää peppua?!) Tämä johti siihen, että suomalaisia pidettiin outona kansana. Nooo, I don't agree.

Nycin leiri oli loistava valinta ja valmisti hyvin tulevaan vuoteen. Lisäksi näki upeimman kaupungin ikinä, sai viettää aikaa muitten vaihtareitten kans ja puhua enkkua. Huomenna lennän Houstoniin host-perheen luo :) terkkuja kotiin!